lauantai 26. joulukuuta 2015

kirjoitan hyasintin tuoksussa

Rauhoittava valkoinen hyasintti ja hentoinen joulun tuoksu.                                kuva suomela.fi 

Joulu on saapunut. Tänä jouluna keskityin yhdessäoloon, jouluvalmistelut touhusin rennoin mielin. Joulu tuli täyteläisenä ja vähempi tekeminen riitti täysin. Uskalsin päästää irti niistä stressaavista ajatuksista, jotka liittyvät täydellisen joulun tavoitteluun. Keskityin kotona olemiseen, jokaiselle löytyi lämpimät villasukat, tehtiin sopivasti ihania joulun makuja ja haettiin pieni kuusi, jonka lapset saivat koristella. Joulumme tuli kiireettömästi, ihanaa! En paahtanut menemään, koska huomasin, miten ihanaa on tehdä ne muutamat itselle tärkeät asiat. Ehkäpä otan ensi vuoden teemaksi mahdollisimman tyhjän vapaa-ajan kalenterin, johon mahtuu ensisijaisesti perhe, rakkaat ystävät ja tärkeät tuttavat. Hengitän ilmaa, nautin luonnosta, piristyn ystävistä, maistan hyviä makuja, nautin työstä. Tärkeintä, että hyväksyn kaikki tunteet ja kohtaan elämän sellaisena kun se vastaan tulee. 
Haluan olla kiitollinen siitä, mitä minulla on ja haluan nähdä sen, mitä ympärilläni näkyy, se on täyteläinen vuoteni 2016. Rakkautta sinun uuteen vuoteen. Rauhoita tarpeeksi mieltäsi ja vähennä ajoittain vauhtiasi. 
Kahvillahan me tavataan! 

maanantai 7. joulukuuta 2015

syntyy unelmia

Lapset odottavat lumisadetta ja pulkkamäen riemuja. Mistä sinä unelmoit? Jokaisella on unelmia ja niitä kohti mennään. Ehkä unelmasi kantaa tämän pimeän vuodenajan yli tai unelmasi siintää jonain konkreettisena asiana. 
Somessa jaetaan enemmän sitä, miltä elämä näyttää. Rakastan katsella niitä näyttäviä koteja, täydellis ruokakuvia ja kauniisti puettuja ihmisiä. Katselen, koska ne ovat kevyesti selattavia, ne eivät vaadi syvää keskittymistä ja niiden parissa on näppärää keventää.

Yritän kuitenkin elää niin kuin tunnen. Tiedän millaisessa seurassa viihdyn, tunnistan mikä nostaa fiilikseni ja tiedostan mitkä asiat laskee fiiliksiä. Valitsen sen mikä tuntuu parhaimmalta.

Linnanjuhlista mieleeni jäivät tunnelmat ja ihmisten välittämät tilanteet. Ihana Linda Liukas oli linnanjuhlien säteilevä ja valoisa juhlavieras. Muistan vieläkin sen fiiliksen, joka välittyi haastattelusta kotisohvalle. Linnanjuhlien viehättävimmät juhlavieraat olivat aitoja ihmisiä selviytymiskokemuksineen. 
Luota siihen, miltä sinusta tuntuu tänään. Rakkautta on myös luottaa unelmiinsa!

maanantai 23. marraskuuta 2015

hattaraa ja haaveita

Ilo piilee yhteisissä hetkissä ja niiden muistelussa. Kahvitauolla on ihanaa upota muistoihin ja haaveluihin.
Makoilimme esikoiseni kanssa sängyllä ja muistelimme ystävien syntymäpäiviä, juhannusta ja erilaisia hattaraisia hetkiä. Pienelle oli jäänyt mieleen juhannus, jossa hattarakin tuntui kohmeiselta. Totta tosiaan, se juhannus oli kylmä, ainakin meidän mökin suunnalla. Kylmä sää ei kuitenkaan estänyt juhannuksen tuloa. Yhtä lämpimästi kokko roihusi, talvitakit lämmitti ja ystävien seura ilahdutti. Muistellessa saat uusia ajatusten matkoja, voit ihan ilmaiseksi piipahtaa ihanilla rannoilla, saada eteesi hetket ystävien ja läheisten seurassa. 

Kun mieli on rentoutunut, osaat virittyä luovuuden taajuudelle, unohda kärsimättömyys. 
Ota kohta kuppi kahvia ja pysähdy hetkeksi johonkin mieluisaan hetkeen, hengitä rauhallisesti, anna tunteen jäädä sisällesi ja valloittaa loppupäivääsi. Kun päätät ajatella hyvää, löydät ympäriltäsi ajatteluasi tukevia virikkeitä vain siksi, että olet päättänyt ajatella tuota asiaa. Mieli on aktiivinen, valpas ja luova kun varataan ajattelulle aikaa. 
Kahvitauollani maistuu keskipaahtoinen suodatinkahvi kera energisten ajatusten.

maanantai 16. marraskuuta 2015

herätellään

Kenenkään ei tarvitse olla yhdestä muotista tehty. Voit olla ujo ja saman aikaisesti ulospäinsuuntautunut. Tai saatat olla rohkea ja vähäsanainen keskustelija. Ehkä esiinnyt vakuuttavasti, mutta et viihdy huomion keskipisteenä. Kaikilla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Vahvistetaan niitä asioita, joissa ollaan hyviä ja siedetään heikkouksiamme. Se että epäonnistui, ei ole suinkaan haitta. Epäonnistutaan vaan uudestaan ja uudestaan, epäonnistuminen opettaa aina. Opetellaan myös onnistumaan, onnistu vähän kerrallaan. Osaat kyllä onnistua, aina vaan paremmin. Ole kuitenkin oma itsesi! Saat olla erilainen, erityinen, yksilöllinen, tavallinen, samanlainen.. 

Toivotan iloista laukkaa kuvan keppihevosille, omanlaisen voit tehdä ohjeella: Keppihevonen

 

tiistai 10. marraskuuta 2015

ehditään ajatella

Jokainen voi oppia kohtuullisen luovaksi ajattelultaan. En tarkoita arkista ajattelua, jota teemme kokoajan. Kuvaus hetkellä, olen miettinyt arkisesti, mahdummeko autollamme tuosta välistä? 
Kahvitaukosi voisi olla päivittäinen pohdinta tuokio. Mieti tauollasi asioita, jotka voisit tehdän toisin kuin totulla tavalla. Suunnittele, vaikka töistä paluureittiäsi. Voisinko töistä palatessa kuunnella lempi musiikkiani, sen radiokanavan sijaan tai ajaa vain hiljaisessa autossa. Menenkö kotiin kaunista reittiä ja lataan mieleeni hyviä tunnelmia. Tai voit panostaa tavallisuudesta poikkeavaan päivälliseen; keittelet, kokkaat uudesta raaka-aineesta tai lisäät vain kasvisten värejä ruokaasi. Luovuuden lisäys on helppoa, varaat vain ajatteluun aikaa ja annat ajatustesi tehdä uudenlaisia lopputuloksia. Ajattele ja löydä parempia tapoja tehdä asioita. Mitä enemmän varaat aikaa ajatteluun, sitä parempia ajatuksia saat aikaan.
Pohdintojen päätteeksi, nautin pienen kupillisen BourBon Jungle paahtoa. 

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

lämmitellään

Aurinko paistaa pakkasen käpertämiin syyslehtiin, lehdet loistaa keltaisen ja punaisen sävyissä. Iltapäivän aurinko on hehkunut ensin pinkkinä ja sitten muuttunut sinisen sävyihin. Luonto valmistuu talven tuloon, kasvit varistaa lehtensä ja säästää kasvuvoimat uuteen kevääseen. 
Pitäisikö itsekin päästää irti kaikesta turhasta, säästää energiaa alkavaan uuteen vuoteen. Varmasti hyvin luonnollista, että talven pimeys mennään pienillä energioilla ja nautitaan vähäisestä valosta. Päivien lyhentyessä saa itsekin ottaa rauhallisemmin, kuulostella kehon viestejään. Nyt on ihana venytellä kroppaansa lempeillä liikkeillä, nauttia villaisen vaatteen lämmöstä, syödä lämpimän mausteisia ja helposti sulavia keittoja. 
Ehkä voin jättää autoni riippumaan tallin seinälle ja vaihtaa lenkkitossut jalkaan. Lenkin jälkeen kaipaan venyttelyä ja kanelilattea.

tiistai 20. lokakuuta 2015

kerron tarinaa

Istuin eilen viisaan, vahvan naisjoukon seurassa.
Kuulin viehättäviä tarinoita rohkeudesta, auttamisesta, kauniiden asioiden huomaamisesta, satsaamisesta perheeseen, oman rauhallisen hetken järjestämisestä, rakkaudesta omiin projekteihin ja kuinka se punainen lanka, siltikin pysyy käsissä.

Meillä kaikilla on oma tarina, se täydentyy tai ohenee. Ihan miten uskot siihen tarinaasi. Se mikä toiselle riittää, on ehkä toiselle vähäistä ja yksioikoista. Tärkeintä, kunhan itse uskot tarinaasi.

Ihailen mielettömästi käsistään taitavia ihmisiä, omat käsityötaitoni ovat heikot. Toisaalta nautin suunnattomasti kirjoittamisesta, ihanista keskusteluista, kahvista ja metsäpoluista, ne riittävät täydellisesti. Nuo ovat niitä omia hyvänolon lähteitä.
Rakkauden lähteitäni ovat perhe, ystävät sekä erilaiset arvokehykset esim. luonnon kunnioitus, yhteisön voima, lempeä tuki toiselle, empaattinen kuulija ja toista nostava kannustaja.
Sinun tarinalla on merkitys, se syntyy sinun elämän elementeistä.

Reilussa kahvissa maistuu lempeä paahto ja jälkimaku on suklainen.

lauantai 17. lokakuuta 2015

piristytään ja kuljetaan omia polkuja

Polkua pitkin on parempi pinkoa!
Ihana lokakuu! 
Lenkkarin alla ratisee. Syksyn väriset korret taittuvat rapsahtaen, kun kuljen tuttua polkua. Pakko nousta auringon lämmittämälle kukkulalle, nyt tuoksuu syksyinen maa. Hengitän, hengitän ja hengitän... syvään, tätä kirpsakkaa syysilmaa. 
Onnellisuus on hyvin yksinkertaista ja helppoa. Lähde luontoon, johonkin rakkaaseen rauhalliseen paikkaan tai etsi lähellä olevia ihania polkuja, juokse itsesi hikeen ja pysähdy.. Sulje silmät, hengitä, hengitä, hengitä syvään.. Kuuntele ääniä ja huomaa vuoden aikojen tuoksut. 
Ei tarvitse ajatella syvällisiä, vain yksinkertaisesti sen mitä aistit. Kulje usein lempipaikkaasi, hengittele syvään happea. Anna ajatusten tulla siihen lähelle, tutki vaikka kiven muotoa tai polkusi värejä. Kotiin saavut virkistyneenä ja onnellisena. 

Rakkautta, on löytää kätköistään villaiset vaatteet ja nauttia kuppi kuumaa.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

on tulisuutta ja ripaus kanelia

Popsi popsi porkkanaa, haukkaa haukkaa hedelmää.. 
Viikonloppuna olin muutamien ystävieni kanssa illallisella ja keskusteluissa sivuttiin ruokaakin. Mietin mikä minulle on tärkeää ruoassa? Mistä ruoasta pidän eniten ja miksi?
Tykkään syödä monipuolisia makuja ja annoksen ulkonäöllä on suuri merkitys. Ihan tavallisesta koti ruoastakin saa kauniin annoksen. Lasten kanssa kun mietitään annoksia, niissä on usein mukana jotain mielikuvituksen tuottamaa. Kuvassa kolmevuotiaan toiveena oli saada oma nimikirjain lautaselle. 
Suurinta lempiruokaani en osaa nyt nimetä. Ja ehkä, siinä hyvässä makunautinnossa ei olekaan pääosassa, jokin tietty ruoka-aine tai ruokalaji. Omassa ruokahetkessä haluan kiinnittää huomiota annoksen ulkonäköön, makujen monipuolisuuteen ja yritän ottaa huomioon ruoka-aineiden kausitarjontaa. Tärkeimpänä on kuitenkin leppoisa keittäjän- ja keittiön ilmapiiri. 
Talvea kohti mennään, kuumassa ruokapadassa saa nyt olla täyteläisyyttä ja hivenen tulisuutta. Jälkiruuaksi sopii kermainen kahvi, ripauksella kanelia.

torstai 1. lokakuuta 2015

merkityksiä

Mökin vanhat narisevat portaat kertoo menneitä.
Nuo portaat nousevat mökin yläkertaan, josta voi nähdä puuliiterin ja pihapuiden latvoja. Elämässäkin noustaan omia portaita, saat valita liukuhihnan tai askelluksen. Matkan varrella saattaa olla huonoja askelmia tai liukuhihna saattaa vetää voimalla eteenpäin.
Meillä kaikilla on mahdollisuus kasvuun!
Älykkyys, luovuus ja lahjakkuus on jokaisen ihmisen oikeus. Kun uskaltaa ryhtyä harjoittelemaan, huomaa kuinka hyvin voi kehittyä. 
Jos jonkun asian oppiminen on vaikeaa, rakenna itsellesi auttajaverkosto, joka pystyy tukemaan sinua kehittymisessä. Oppimisympäristön ilma-ala saisi olla vapautunut, hyväksyvä ja kannustava. Hyvässä yhteisössä, autetaan toinen toisiamme, löytämään ne vahvuudet, joiden kautta kukin voi loistaa omana itsenään. Kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, ei kielletä keneltäkään näitä mahdollisuuksia. Meillä kaikilla on vahvuuksia, jotka nostaa meitä askel askeleelta. 

Hyvää kansainvälistä kahvinpäivää! Nostatan vireystasoani, milanolaiseen tyyliin paahdetulla Espresso Delicato- kahvilla.

lauantai 26. syyskuuta 2015

täyteläinen

Lisää kuvateksti

Kahvini täyteläisyys tulee tuoreiden jauhettujen papujen aromeista sekä tilkasta täysmaitoa.
Metsä...<3 ei haittaa menenkö yksin, kaksin vai lasteni kanssa, tunnelma ja elämys ovat yhtä hienoja. Rauhoittava näky aukeaa heti tutulta polulta, siinä seisoo kauniit männyt auringon kultaamina. Tuoksussa on kirpeän kosteaa syksyä, vihreän vierelle on saatu syksyn ruskeaa ja keltaista. Mustikoita vielä löytyy, puolukat punoittaa kirkkaasti. Kalliolle kiipeäminen ja mättäillä pomppiminen on mahtavaa. Kanervat ovat kauniissa kukassaan. Metsä on aina täyteläinen kokemus. 
Täyteläinen elämä...<3 avataan silmät, mennään asioiden lähelle. Huomioidaan toisiamme, ihan vain tilkka empatiaa kohtaamisiin riittää.

perjantai 25. syyskuuta 2015

sitä saa miten tilaa


Kuvassa menee viisitoista kiloa iloista tunnetta. 
Aikuisten kesken helposti sulkeudutaan suureen itsehillintään. Ehkä koetaan että "tunteettomat" kohtaamiset on tyylikkäitä ja sopii aikuisten maailmaan.
Parhaissa tilanteissa luonnollisuus ja tunteiden näyttäminen luo helpon ilmapiirin ja avoimempaa keskustelua.Tuntuu, että me aikuiset ollaan vaativia, kriittisiä ja osataan ainakin antaa negatiivista palautetta. Päiväkodin vanhempainillassa huomaan, miten henkilökunta saa vastaanottaa valituksia ja kriittisyyttä. Myös lapsilta odotetaan tätä "aikuismaistakäytöstä". Eihän me aikuiset haluta kadottaa iloa ja lämpöä.
Tänään on hyvä päättää, kehtaan olla minä; saan nauraa, iloita ja surra, silloin kun tunteet on tullakseen. 
Valitaan sanamme niin, että toinen voi ajatusten esilletuojana, kokea olevansa hyväksytty.

Rakkautta tähän päiväänne!
 

Ystävät ja rupattelu


Jokainen tietää kuinka ihanaa olla ystävien seurassa. 
Monesti vaan arki rullaa omalla painollaan, ehkä iltaisin saattaa pysähtyä miettimään, mitä ystävilleen kuuluu. 

Kolmekymppisenä keräsin ystävien kirjoituksia, tuohon Aikuiset Ystäväni- kirjaan. Sinne sai laittaa viestin kirjan omistajalle. 
Yhdessä viestissä toivottiin, "Elä hyvä elämä ja pysy onnellisena" 
Pidetään huolta ystävistä ja varataan aikaa ystävyydelle.

Myös kahvitauolla voi nauttia hyvistä kohtaamisista. Lähdetään työkaverin seuraan tai soitetaan vaikka lyhyt puhelu, jollekin tärkeälle ihmiselle. 
Pienikin ajatusten vaihto sielunkumppanin seurassa piristää ihmeesti. 

Toki tämä päiväkahvikin toimii piristäjänä. 

Itsenäisen kahvittelun sijaan, on kiva lähteä ihmisten pariin, saa lataa akkuja kasvokkain keskustelemalla. 

torstai 24. syyskuuta 2015

Ihanaa aamua sinulle!

Huomenta! Minulle oli tehty valmiiksi aamun smoothie. Hyvä aamupala ja rento kahvihetki ovat ehdoton aamun juttu. En lähde mihinkään ilman aamupalaa. Nautin aamiaisesta, jossa on sopivasti eri tekijöitä; saa olla makua, hieman makeutta, kirpeyttä, suolaista ja hyvää kahvia!!
Aamun smoothiessa on kookosöljyä makeuttajana sekä kreikkalaista jogurttia ja tuoretta mangoa. En ehtinyt valmistaa aroniajuomaa, jää vielä odottamaan kokeilujani.
Olen löytänyt näille simppeleille jogurttijuomilleni vakiopaikan. Aamukahvilla on näppärä nauttia täyteläinen smoothie, sekaan voi laittaa raa`an kananmunan, saa kuohkeutta juomaan. Usein keitän vielä kananmunan, niin saan voima-aamiaisen valmiiksi näppärästi.
Työn iloa ja iloa päivääsi.

Miten nukut

Miten nukut, kertoo parisuhteesi tilan..tänään uutisista kuultua. Kuulema kasvot vastakkain ja läheisessä syleilyssä nukkuvat, elävät kiintyneessä parisuhteessa. Se että nukut selät vastakkain mutta kohtuullisen lähellä toista, kertoo parisuhteesta jossa annetaan toiselle tilaa ja välitetään myös toisesta. Ne, jotka nukkuvat kaukana toisistaan, toisella puolella petiä, todennäköisimmin kasvavat erilleen myös parisuhteessa. En nyt linkitä sitä artikkelia, oli hauska ja mieleenjäävä uutinen. 
Meidän pampula uinahti kesäkahvilassa syliini.
Toiset ovat aamuvirkkuja ja toiset iltavirkkuja. Itse olen selkeästi aamuvirkku ja saan itseni nopeasti hereille sekä hyväntuuliseksi. En välttämättä tarvitse sitä aamukahvia..Mutta tietenkin keitän sen, rakastan kahvin makua ja se kruunaa hyvän aamupalan. Parasta on jos saan juoda kahvin ihan rauhassa, silloin on mielettömän hyvä pohtia kaikenlaista.
Kävin lasten kanssa poimimassa ilmaisia superfoodeja leikkipuiston pensaista. Sieltä löytyy aroniamarjaa puskan täydeltä. Huomenna surautan rautaisen smoothien ja testaan miltä aronia maistuu smoothiessa.
Illan jatkot, aamukahveilla tavataan:)

Luonnollisesti, hyvään elämääni kuuluu kahvi. Kahvipakkauksetkin saa tarvittaessa uuden elämän.

GOOD LIFE COFFEE
Luin uutisesta että kahvipavut uhkaa loppua. Ei ne pavut (ehkä) lopu, kun juodaan laatukahveja. Hyvää laatua yksi kuppi päivässä, maximissaan kaksi riittää. Ja välillä on kiva keitellä teetäkin.
Tuoreesta pavusta jauhettu kahvi on aromikasta ja maultaan vahvan täyteläistä. Aamuisin keitän tummaa paahtoa, koska kaipaan pehmeää ja vahvaa heräämistä. Iltapäivisin, jos pystyn valitsemaan, juon vaaleapaahtoista, se maistuu kevyemmältä ja virkistää eritavalla.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Aloitan ministi

Lataan ajatuksia kahvipausseilla, kahvillahan on aikaa ajatella elämää ja elämistä. Aloitan miniblogilla ja katsotaan mihin tämä kirjoittelu johtaa. Täällä maistuu kahvi ja elämä.